
Lohikeitto ja kaarnikkakakku ovat Ravintola Kaunispään Huipun kestohittejä, koti- ja ulkomaisten matkailijoiden suosikkeja vuodesta toiseen. Ne ovat myös keittiön suosimia paikallisia raaka-aineita.
Jäämeren lohesta tehty keitto on Kaunispäällä aina vastakeitettyä ja tuoretta, sillä lohta tulee ravintolaan kahdesti viikossa.
Kaarnikkakakun ja -mehun variksenmarjat ravintolan henkilökunta on poiminut lähialueelta – kuten myös piirakoiden puolukat ja mustikat. Ja hillatkin tulevat tietysti lähisoilta.
Viime kesä antoi hyvän sadon korvasieniä ja herkkutatteja, joita ravintolaan saatiin riittämiin itärajan tuntumasta Nellimöstä.
Poronliha tulee Kaunispäälle läheisen Tolosen kylän poromiehiltä ja siianmäti keittiömestari Jorma Lehtisen omilta verkkoapajilta Inarijärveltä.
Kauempaa saadaan vain riekot – jotka nekin tulevat Lapista, Enontekiöltä.
Paikallinen erikoisuus on maukas kurniekka, jonka Lehtinen on kehittänyt kolttien perinteisen ”kalakukon” pohjalta, sekä Kaunispään kuuluisa muhkea munkki.
Glögilista on Kaunispään talven uutuus, lämpimät totit kun ovat tehokkaita kylmän karkottajia.
Tuike Rosé Glögi on luomua ja vegaaninen, Talvimustikka Glögin kanssa maistuu piparkakku. Listalla ovat myös Rocky Road Glögi, Perinteinen Glögi terästettynä sekä Glühwein.
Joulun ajaksi keitämme lisäksi oman glögin, jota maistellaan varsinkin jouluaattona, Joulurauhan julistuksen aikana, Lehtinen kertoo.
Joulurauhan julistus luetaan perinteisesti Kaunispään laella suomeksi ja englanniksi ja se kokoaa paikalle satoja joulunviettäjiä hiljentymään ja laulamaan joululauluja. Huipulle pääsee silloin helposti Suksibussilla.

Tuliaistupa luottaa laatuun
Kaunispään Huippu -ravintolan kainalossa sijaitseva Tuliaistupa on tunnettu laajasta ja laadukkaasta valikoimastaan.
Talvella menee paljon lämmintä vaatetta, yrittäjä Susanna Viljaharju kertoo. Paikalliset huovutetut ja kankaiset villatuotteet – hatut, huivit ja ponchot – ovat kysyttyjä.
Poronnahka on toinen suosikki, josta tehdään kintaita, kukkaroita, lompakoita ja kännykkäpusseja. Poronsarvesta valmistettuja käyttöesineitä voiveitsistä avaimenperiin ja kynttilänjalkoihin ostetaan edelleen tuliaisiksi ja matkamuistoiksi.
Kuksakin on nyt lyönyt läpi ulkomaalaisten parissa, yrittäjä kertoo.
Tuliaistuvassa myydään myös Ivalossa valmistettua Anne Lehtisen luonnonkosmetiikkaa: palashampoot tuoksuvat hillalle, puolukalle ja väinönputkelle. Valikoimassa on myös erilaisia jalkakylpyjä ja kasvisaippuoita.
Koruvitriineissä ovat hyvin edestettuina paikalliset tekijät, mm. Paarma Designin Tytti Bräysy ja Hopeian Eija Kontsas.
Matkailijat hakevat alkuperäistä ja paikallista. Moni tekee matkan Lappiin kerran elämässään ja siitä halutaan pysyvä muisto, Viljaharju kertoo. Matkamuistojen menekki onkin pysynyt melko tasaisena.
Tuliaisten ja matkamuistojen joukkoon kehitetään aina myös jotain uutta: Kaunispään uutuuksia ovat Revontuli -suklaa ja Revontuli -pelikortit, joissa on 14 erilaista Saariselällä otettua revontulikuvaa.
Helena Sahavirta