
Oppilaitoksen ja oppilaskunnan yhteistyö on ollut esimerkillistä ja laaja-alaista.
Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet huomioitu oppilaitoksen arjessa ja päätöksenteossa.
(Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry: kunniakirja vuoden 2009 ammattioppilaitokseksi valitulle Saamelaisalueen koulutuskeskukselle).
Meillä on mahdollisuus suunnata koulutusta joustavasti juuri kulloisenkin hetken ja tulevaisuuden tarpeen mukaisesti, kulttuurisensitiivisesti, alueen edellyttämällä tavalla ja hyvässä yhteistyössä muiden paikallisten osaajien kanssa.
(Saamelaisalueen koulutuskeskuksen rehtori Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen).
Inarin kirkonkylä on ainutlaatuinen.
Siellä on alle 1300 asukasta, seitsemän A-oikeuksin varustettua ravintolaa, kolme hotellia, kaksi mökkikylää, lentotaksipalvelu, risteilyalus, Saamelaismuseo Siida museokauppoineen, Saamelaisten kulttuurikeskus Sajos, korkeatasoinen käsityöliike, hopeasepän liike, talotehdas, kirkko, hautausmaa, kaksi laajan tarjonnan elintarvikemyymälää, hiihtostadion, loistavat kalastusmahdollisuudet, vaellusreitti, suutari, saamenkorujen tekijä, maankuulu taiteilija, muusikoita, huippubändien vierailuja, kirjasto, kolmella virallisella kielellä toimiva peruskoulu ja monipuolinen taksipalvelu.
Muun muassa.
Siellä pidetään kansainvälisiä konferensseja, siellä kokoontuu saamelaiskäräjät. Siellä ovat vuosittain maailmanlaajuista mainetta saavuttanut alkuperäiskansojen elokuvatapahtuma Skábmagovat ja niin ikään kansainvälinen alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis idja.
Siellä järjestetään teatteriesityksiä, konsertteja, seminaareja
Muun muassa.
Ja siellä on Saamelaisalueen koulutuskeskus, SAKK.
SAKK on määräänsä enemmän
Alun perin Saamelaisten kristillisen kansanopiston perustalle rakennettu SAKK aloitti toimintansa verrattain vaatimattomasti neljäkymmentä vuotta sitten.
Alussa elettiin vakaasti porotalouden ja kalastuksen, paikallisten elinkeinojen ympärille kehitetyn koulutuksen piirissä. Pikkuhiljaa mukaan tulivat käsityöt, tulivat kovat ja pehmeät materiaalit, perinteiset saamelaiskäsityöt.
Nykypäivän SAKK:ssa ne ovat toki mukana vieläkin. Kehittyneinä, nykyaikaisina, monipuolisina, yhä korkeampitasoisina.
Ajan myötä oppilaitos on laajentanut koulutusvalikoimaansa yhteiskunnalliset ja yhä merkityksellisemmän aseman saavuttaneen matkailuelinkeinon tarpeet huomioiden.
Niinpä sieltä valmistuu niin poronhoitajia, lähihoitajia, luonto-oppaita, media-alan osaajia, eräoppaita, kokkeja, tarjoilijoita, taideteollisuusalan perustutkinnon suorittaneita, liiketoiminnan perustutkinnon suorittaneita merkonomeja ja matka-asiantuntijoita.
Yhteistyötä tehdään muun muassa lukioiden ja yliopistojenkin kanssa.
Rehtori Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen muistuttaa, että esimerkiksi saamenkielisiä lastentarhanopettajia, aineenopettajia ja sairaanhoitajia tarvitaan.
SAKK on luonteva yhteistyökumppani korkeakouluille näiden koulutusten toteuttamiseksi saamelaisalueella.
Niin ikään vanhustyöhön tähtäävää koulutusta tarvitaan.
-Hyvät kontaktit alueen yrittäjien ja kunnan kanssa ovat ensiarvoisen tärkeäitä, koska käytännön osaamisen tarpeellisuutta ei voi liikaa korostaa.
Ammatillisessa koulutuksessa painotetaankin muun muassa oppisopimuskoulutukseen, minkä kautta kymmenet opiskelijamme saavat samalla saaneet hankituksi itselleen pysyvän työpaikan, hän toteaa.
Yksi osoitus Saamelaisalueen koulutuskeskukseen opetuksen monipuolisuudesta on sekin, että varsin monet koulunsa käyneet ovat päätyneet yrittäjiksi.

Monikulttuurista ja kansainvälistä
Taipaleensa alkuvaiheesta SAKK on tarjonnut suomenkielisille mahdollisuuden saamen kielen ja kulttuurin oppimiseen. Silloin vain pohjoissaameksi.
Myöhemmin mukaan saatiin inarinsaame ja jokin aika sitten myös koltansaame tuli kielivalikoimaan.
Opetuksen monipuolistuessa monipuolistui myös kansainvälinen toiminta.
SAKK on tehnyt tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Venäjän poronhoitoalueen asukkaiden ja oppilaitosten kanssa. Niinpä itäisestä naapurista on ollut jo vuosia opiskelijoita SAKK:n koulutuksessa.
Samoin on harrastettu kulttuurivaihtoa, tehty tutustumismatkoja puolin ja toisin, ja saatu silläkin tavoin perspektiiviä muun muassa tuleville matkailualan ja perinteisten elinkeinojen ammattilaisille.
Tulevaisuuteen tulevaisuuden ehdoilla
SAKK on antanut datanomikoulutusta, josta ovat saaneet oppia muun muassa paikalliset nuoret. Tietotekniikan kehittyessä halutaan hyödyntää laajemmin sen tarjoamia mahdollisuuksia.
Niinpä SAKK tähyää entistä tiiviimpään yhteistyöhön muiden koulutuksen järjestäjien ja esimerkiksi pelialan yritysten kanssa, jotta pystyisi lähtemään tehokkaasti mukaan peliohjelmoinnin virtuaalisen maailman tarjoamiin huikeisiin mahdollisuuksiin.
Outi Korpilähteen ansiokkaasti toimittamassa, todella mielenkiintoisessa SAKK.n 40-vuotishistoriikissa, Ihmiselle koulutus kotiseudun mukaan, rehtori Rasmus-Moilanen toteaa muun muassa:
-Tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, oppilaitos vetää opiskelijoita ja Saamelaisalueen koulutuskeskus näkyy ja on mukana monessa.
Oppilaitos on arvostettu yhteistyökumppani niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti. Sen työssä yhdistyvät perinteet ja uudet innovaatiot. Saamelaisalueen koulutuskeskuksella on myös erityinen asema valtion oppilaitoksena. Tällaisen oppilaitoksen työhön osallistuminen on mielestäni etuoikeus.
Tähän on helppo uskoa; kun henkilökunta on ammattitaitoista, eri puolilta tulevat opiskelijat innostuneita ja motivoituneita, opetus maksutonta ja asuntolasta löytyy majoitus 120:lle oppilaalle, nelikymppinen SAKK voi todella katsoa valoisasti tulevaisuuteen.
Ritva Savela
Kuvat: PasiR