Inariviikkojen huikeasta tarjonnasta on ehditty toipua vajaat kolme viikkoa, kun Inarin kirkonkylältä kuuluu kutsu kesän viimeiseen suureen kulttuuritapahtumaan, Ijahis idjaan.

Ijahis idja on alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma, jota on järjestetty Inarin kirkonkylällä vuodesta 2004 lähtien.
Tapahtuma on Suomen ainoa saamelaismusiikkiin keskittyvä festivaali, jonka ohjelmaan kuuluu perinteisen saamelaismusiikin taitajien esityksiä, nousevien saamelaisartistien konsertteja, lasten ohjelmaa, alkuperäiskansavieraiden musiikkiesityksiä, käsityömarkkinat, suopunginheittokisat ja saamelaismusiikkiin keskittyvät klubi-illat.
Vuonna 2018 Ijahis idja järjestetään 17.–19.8.
Perinteenä on ollut, että festivaalin ensimmäinen päivä on omistettu lapsille, niin nytkin. Työpajatyyppisen työskentelyn jälkeen perheen pienimpien konsertti on iltapäivällä.
Illalla avataan käsityömarkkinat, pidetään avajaiset ja ensimmäiset konsertit.
Lauantaina jatketaan muun muassa Saamelaiskultturikeskus Sajoksen auditorion konsertilla – kaikkiaan ilta jatkuu aina aamutunneille.
Tuttuja tavatessa ja uusia tuttavuuksia tehdessä on mukava valmistautua sunnuntain tarjontaan.
Ijahis idjasta on nimittäin muodostunut yhä enenevässä määrin tapahtuma, jossa kohdataan ystäviä yli kieli- ja kansallisuusrajojen.
Festivaali järjestetään pääasiassa Sajoksen pihalla, mutta ohjelmaa on myös Sajoksen auditoriossa sekä Saamelaismuseo Siidassa.
Korkeatasoinen ohjelma
Tämän vuoden festivaaliesiintyjiä ovat muun muassa norjalainen Kevin Boine, jonka ura lähti rakettimaiseen nousuun hänen osallistuttuaan uusia kykyjä esitelleeseen tv-ohjelmaan.
Kevin Boine tunnetaan tarttuvista hiteistään ja kunnon lavashowsta, jota odotetaan tietysti myös Inarissa.
Utsjoelta maan maineeseen ponnahtanut Solju on Angelin tytöistäkin tutun Ulla Pirttijärven ja hänen tyttärensä Hildá Länsmanin duo, joka luo dialogia perinteisen ja modernin saamelaisen kulttuurin välille.
Soljua on kuvailtu muun muassa määritteillä eläväinen, maanläheinen, värikäs, omaperäinen, mutta toisaalta myös eteerinen ja maalaileva.
Lavalle Ullan ja Hildan seuraksi nousevat monisoitintaiteilija, perkussionisti Teho Majamäki sekä HIM-yhtyeestäkin tuttu kosketinsoittaja Janne Burton Puurtinen.
A Tribe Called Red, kanadalainen DJ-kollektiivi on määritelty Ijahis Idja 2018-festivaalin pääesiintyjäksi.
Sen musiikissa yhdistyvät moderni hip hop, perinteinen pow wow-rummutus ja laulu sekä elektroniset musiikkityylit. Nykyisessä muodossaan, DJ NDN, Bear Witness ja 2oolman kokoontuivat ensimmäistä kertaa vuonna 2008.
He ovat uuden sukupolven artisteja, jotka pyrkivät vaikuttamaan Kanadassa kulttuurillisesti ja sosiaalisesti yhdessä alkuperäiskansaliikkeen Idle No More kanssa.
A Tribe Called Red on kiertänyt maailmaa ahkerasti ja saanut palkintoja musiikistaan.
Vuonna 2014 yhtyeestä tuli ensimmäinen alkuperäiskansoja edustava artisti, joka voitti Breakthrough Group of the Year-palkinnon (Vuoden läpimurto) Juno Awards-palkintogaalassa. (Kanadan Grammy)
Lisää festivaalin esiintyjistä ja aikataulusta löytyy Ijahis idja-festivaalin nettisivuilta.
Suositellaan sydämellisesti.
Ritva Savela