Ivaloon valmistuu yli 70 uutta asuntoa, joista ensimmäisiin päästiin muuttamaan jo toukokuun alussa, kun uudet asukkaat asettuivat Inarin Kiinteistöt Oy:n rakennuttamaan Ruskatien Luhtitalot -pienkerrostaloon.
Luhtitalo on noussut vanhan terveystalon paikalle Ruskatien ja Rantatien risteykseen.
Talon rakentaminen alkoi vuoden 2017 huhtikuussa. Kaksikerroksisen rakennuksen yläkerroksen asuntoihin kuljetaan luhtikäytävää pitkin.
Rakennuksessa on 20 asuntoa, joista suurimmassa osassa on 40 – 45 neliötä. Neljässä suurimmassa asunnossa on kolme huonetta ja neliöitä 68 -71. Kaikissa asunnoissa on oma sauna.
Tontille tulee lisäksi mm. varastotiloja.
Inarin Kiinteistöt Oy on Inarin kunnan omistama osakeyhtiö ja kaikki luhtitalon asunnot ovat vuokra-asuntoja.
– Pienemmät asunnot menivät saman tien, kertoo Inarin Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Tauno Vesterinen.
Suunnitteilla on myös luhtitalojen toinen vaihe, johon tulisi samalle tontille noin 18 asuntoa. Sen käynnistämisestä ei kuitenkaan ole vielä tehty päätöstä.
– Toiveissa on, että yksityiset rakentaisivat Ivaloon asuntoja ja odottelemme niiden toteutumista, Vesterinen kertoo.
Aarrenpuisto Petsamontielle
Kaksi uutta luhtitaloa valmistuu tammi-helmikuussa 2019 lähelle keskustaa Petsamontielle.
As. Oy Ivalon Aarrenpuiston rakennuttaa Kukkola Oy. Talot valmistuvat tammi-helmikuussa 2019.
Luhtitaloihin tulee yhteensä 26 huoneistoa, joiden koot ovat 31 – 62 neliötä. Asuntoihin kuljetaan rakennuksen ulkopuolelta luhtikäytäviä pitkin.
Asunnot ovat yksiöitä, saunallisia kaksioita ja saunallisia kolmioita. Kaikissa huoneistoissa on oma parveke tai terassi, autopaikka ja lämmin varasto. Rakennuksista B-talossa on enemmän kaksioita ja yksiöitä.
Luhtitalot piti ensin rakentaa kahdessa vaiheessa, mutta kovan kysynnän vuoksi ne päätettiin rakentaa samanaikaisesti.
– Varaustilanne oli keväällä niin hyvä, että vapaana oli enää yksi yksiö kummassakin talossa, toimitusjohtaja Liisa Kukkola kertoo.
Aarrenpuiston asuntojen keskihinta neliöltä on reilut 3 000 euroa.
Vanhalle torille kerrostalo
As. Oy Inarin PiiskunPortti nousee Ivaloon Piiskuntien varteen, vastapäätä kunnantaloa. Kerrostalon rakentaminen alkaa kesän alussa ja asumaan päästään joulukuussa 2019 alussa.
Talon rakennuttaa Bilto Oy, joka on Etelä-Suomessa toimiva uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistunut rakennusliike. Sen toimitusjohtaja Tero Lindholm on äitinsä puolelta Ivalon koppelolaisia.
Kolmikerroksiseen taloon tulee 27 saunallista asuntoa, joissa on 32 – 61 neliötä. Asunnoissa on parveke ja lisäksi jokaiseen kuuluu lämmin varasto sekä autopistokepaikka.
– Asuntojen markkinointi aloitetaan huhtikuun lopussa, Lindholm kertoo. Kerrostalon alimpaan kerrokseen tulee väestönsuoja ja 7 asuntoa, kahteen seuraavaan kerrokseen tulee kumpaankin 10 asuntoa.
– Kerrostalo on hissillinen ja kaikki kaupat ja muut palvelut ovat lähellä, joten asunnot soveltuvat monille ihmisille, Lindholm huomauttaa.
Tontilla on tällä hetkellä kierrätyspiste eli Rinki Oy:n keräyslaatikoita ja Lapecon molokkeja, joiden kohtalosta sovitaan myöhemmin. Uusi tori on kaavoitettu Sairaalatien varteen entisen tullitalon viereen.
Helena Sahavirta