Näätämö Gatewayssa on työnteon meininkiä.
Huoneita uusitaan, tasoa parannetaan, tehdään osasta taloa retkeilymajatyylistä paikkaa. Maalataan, hajotetaan, rakennetaan uutta ja ehompaa tilalle.
Muutostyöt ovat valmiina kesällä, ja lopputulos on hyvä; monenlaiselle matkustavaiselle ja vaeltajalle löytyy kukkarolle sopivaa majoitusta, ja A-oikeuksin varustettu ravintola pitää huolen siitä, ettei nälkäkään pääse yllättämään.
Uuden yrityksen omistaja Johanna Peräkasari kertoo, että remonttia on tehty huhtikuusta alkaen:
-Mukavasti on saanut apua tarvittaessa, mutta toki tässä on joutunut pitkää päivää tekemään itsekin, kertoo Johanna.
-Nyt Näätämö Gateway on siinä kunnossa, että väkeä mahtuu niin hotellihuoneisiin kuin retkeilymaja yksittäisille vuodepaikoillekin.
-Toinen pääty talosta on hostellina, jossa on oma pieni keittiö tarvitsijoille.
-Lisäksi Norjaan menevän tien toisella puolella on leirintäalue, johon ovat tervetulleita niin karavaanarit kuin telttailijatkin.

Luonnon kutsu
Näätämössä ja lähiseuduilla on mahtavat mahdollisuudet luontomatkailuun. On hyviä vaellusmaastoja, antoisia kalastuspaikkoja, upeita maisemia.
-Uskon, että asiakaskunta tulee pitkälti koostumaan ihmisistä, jotka nauttivat luonnossa liikkumisesta. Heitä palvellaan muun muassa antamalla tietoa alueesta.
Esimerkiksi juuri pari päivää sitten kiersin taas yhden vaellusreitin pystyäkseni kertomaan toisillekin, mitä sille lähteminen vaatii vaeltajalta.
-Uskon, että myös kansainväliset matkailijat saavat tarvitsemansa tiedon tätä kautta.
Ja miksipä eivät saisi: Johannan taakse jääneellä työuralla kun on esimerkiksi venäjän kielen kääntäjän ja tulkin koulutus, Venäjän kaupan erikoisosaamista ja muutenkin laaja kielitaito, asiakaspalvelun pitäisi toimia.
Kaamoksen kutsu
Upeaa uraa tehneen Johanna Peräkasarin rantautuminen pohjoiseen Näätämön kylään on monen mielestä ollut hullun hommaa.
Pari vuotta sitten hän päätti hypätä pois kiihkeärytmisen työn oravanpyörästä ja päätyi enemmän tai vähemmän vahingossa kaikista maailman paikoista piskuiseen Partakon kylään.
Matkatavaroina olivat retkeilykamppeet ja kanootti. Ajankohta syyskuun alku. Eli se aika vuodesta, jolloin ollaan siirtymässä tumman pimeän kautta kaamokseen, aika ennen kuin lumi edes vähän vaalentaa synkkää maisemaa.
Asunto löytyi, Johanna vaelsi ja kalasti.
Kuuli, että Näätämössä olisi mahdollisesti sopiva paikka tehdä haluamiaan asioita.
Nyt ollaan entisen Rajamotelli Näätämön tiloissa:
-Yllätyksenä on tullut oikeastaan vain se, kuinka eläväinen ja kansainvälinen paikka tämä on. Juuri kansainvälisyyden vuoksi Näätämö Gateway on erinomainen nimi tälle talolle. Tämä on portti Suomeen, portti Norjaan, portti upeisiin luontoelämyksiin.
Johannalla on ollut sopivan kiirettä remontin kanssa. Sopivaa kiirettä hän odottaa myös kesän ja ruskan ajoille. Sopivaa kiirettä hänen mukaansa voisi Näätämössä olla myös perinteisten Lapin sesonkien ulkopuolella.
Hän kun uskoo, että pohjoisen taika toimii kautta vuoden, kunhan löydetään juuri omalle alueelle sopiva konsepti. Sellainen, joka houkuttelee esimerkiksi kaamoksen aikana paikalle muitakin kuin Johanna Peräkasarin.
Ritva Savela