
Maailman pohjoisimman makkaratehtaan lisäksi Näätämön Nord1Marketissa on nyt myös maailman pohjoisin aurinkovoimala.
-Aurinkopaneelit siksi että aurinkoenergia on tulevaisuuden juttu ja ympäristö kiittää, sanoo Juha Kekäle, toinen marketin omistajaveljeksistä.
-Onhan se investointina iso ja takaisinmaksuaika on pitkä. Mutta onneksi meille löytyi kerralla oikea yhteistyökumppani, Onninen, jonka kanssa meillä on pitkä yhteinen historia. Tulemme vastaisuudessakin toimimaan jälleenmyyjänä heidän tuotteilleen.
-Kyse on aurinkovoimalaitoksesta, johon Onninen toimitti paneelit, hoiti asennuksen ja antoi tarpeellisen opastuksen.
-Olemme tietoisia siitä, että kaamoksen aikana aurinko ei paista, mutta toisaalta silloin sähkönkulutuskin on pienempi, toteaa Juha Kekäle.
Myös asiakkailla on mahdollisuus seurata reaaliajassa aurinkovoimalaitoksen sähköntuotantoa kaupan kahvilassa sijaitsevalta näytöltä.
Uuden tekniikan myötä on tehty kappale pohjoista historiaa: ensimmäiset samassa kiinteistössä sijaitsevan makkaratehdas NorDelin aurinkosähköllä tuotetun energian avulla valmistuneet makkarat ovat lähteneet tyytyväisten asiakkaiden mukaan.