
Inarijärvi on suosittu veneilykohde, mikä näkyy myös sen rantojen monissa venesatamissa.
– Painetta on varsinkin Veskoniemessä, jonka venesatama uusittiin viime kesänä. Paine lisääntyy varmasti myös Nellimissä, sillä sataman käyttö kasvaa varmasti, kunhan kylään valmistuu asfalttitie ensi syksynä, arvioi Inarin kunnan maanrakennusmestari Kari Aalto.
Veskoniemen sataman kolmessa laiturissa ja telarannalla on yhteensä 116 venepaikkaa. Parhaillaan uusitaan sataman jätevesijärjestelmää. Veskoniemeen pääsee päällystettyä tietä ja ensi syksynä valmistuu myös satama-alueen asfaltointi, mikäli tekninen lautakunta hyväksyy hankkeen. ELY-keskus asentaa sekä Veskoniemeen että Inarin kirkonkylän satamaan digitaaliset mittarit, joista näkyy mm. vedenkorkeus.
– Veskoniemen satamassa on painetta ja sitä tulee lisää, kun satama valmistuu, vahvistaa paikkahakemuksia kunnassa hoitava toimistosihteeri Valtteri Huhtamella. Samoin painetta tulee tulevaisuudessa lisää Nellimin satamaan, jossa on kolme laituria ja 36 paikkaa. Yhtä laituria ehkä jatketaan kesällä, mikä toisi sinne lisää venepaikkoja.
Inarin kunta on vuokrannut Metsähallitukselta Nanguniemen sataman, jossa on laituri-, poiju- ja telarantapaikkoja.
– Jos Metsähallitus lopettaa Nanguniemen sataman, niin se lisää painetta Inarijärven muissa satamissa, Aalto ennakoi. Nanguniemen satamassa on 139 venepaikkaa kahdessa laiturissa, kahdella telarannalla ja neljässä poijupaikassa. Sekä Aalto että Huhtamella huomauttavat, että Nanguniemen satamaan vievällä soratiellä on suuri merkitys sen käytölle: kapea soratie ei houkuttele vetämään venettä varsinkaan sateisella säällä.
Nanguniemen ja Inarin kirkonkylän satamissa oli toukokuun lopulla vapaita venepaikkoja. Inarin kirkonkylän sataman laitureissa ja telarannassa on yhteensä 106 venepaikkaa. Lisäksi Koppelossa on venestama, jossa on 45 laituri- ja telarantapaikkaa.

– Septipisteet löytyvät Veskoniemen, Inarin kirkonkylän ja Nellimin satamista, kertoo kunnan reittimestari Kyösti Lyöri. Kaikissa satamissa on jätepisteet mutta polttoaineen jakelua ei ole missään.
Kirkonkylän ja Koppelon satamat olivat jo kesän alussa hyvässä kunnossa. Veskoniemessä jatkuu sataman korjaus ja myös Nanguniemen satamassa korjaillaan rakenteita.
Metsähallituksen luontoon.fi -sivustolla esitellään useita melojille tarkoitettuja reittivaihtoehtoja, jotka lähtevät Inarijärvelle kirkonkylän, Nanguniemen, Nellimin ja Veskoniemen satamista sekä Partakosta.
Helena Sahavirta
Kuvat: Petteri Kyrö