Syksyllä 1944 Moskovan rauhanneuvottelujen tuloksena täytyi suomalaisten ajaa saksalaiset joukot pois Pohjois-Suomesta. Aluksi lähes rauhanomainen takaa-ajo muutti luonnettaan kun suomalaiset joukot nousivat Torniossa yllättäen maihin, ja aiempi summittainen laukaustenvaihto sai todellisen sodan mittasuhteet.
Saksalaiset pyrkivät vetäytyessään hävittämään kaikki rakennukset, sillat ja jopa puhelinpylväät. Tästä johtuen vasta Vuotson lähistöllä suomalaiset saivat kosketuksen vetäytyviin saksalaisjoukkoihin.
Venäläiset Ivalossa ennen suomalaisia
Saksalaiset olivat rakentaneet Schutzwall-puolustuslinjan Tankavaaraan voidakseen varmistaa Petsamon rintamalla taistelleiden joukkojen perääntymisen Ivalon kautta kohti Norjaa.
Tankavaaran ja myöhemmin Kaunispään maaston taistelut hidastivat suomalaisten etenemistä siten, että saksalaiset ehtivät perääntyä Petsamon suunnasta Nellimin kautta jäämättä mottiin.
Mukaan tuli kuitenkin uusi ongelma: Petsamossa taistelleiden saksalaisten perässä tulleet venäläiset ehtivät lähes täysin poltettuun Ivaloon päivää ennen suomalaisia.
Kaiken lisäksi venäläisjoukot eivät millään tavoin näyttäneet kiirehtivän takaisin Moskovan rauhan mukaisen rajan taakse Nautsin toiselle puolelle. Venäläiset jakoivat oma-aloitteisesti alueen kahtia niin sanotulla demarkaatiolinjalla, joka kulki Mukkavuopajaa myöten nykyiselle Rajankankaalle ja toiseen suuntaan nelostietä pitkin Inariin. Tältä alueelta he saattoivat valvoa miltei kaikkea toimintaa Ivalossa.
Demarkaatiolinja jakoi Inarin kahtia
Tilanne johti samalla siihen, ettei jälleenrakennustoimia evakosta paluun jälkeen voitu aloittaa mm. Akujärven ja Veskoniemen kylissä Nellimin suunnasta puhumattakaan – sinne ei yksinkertaisesti ollut kenelläkään suomalaisella mitään asiaa, sen enempää kuin Inarijärvellekään.
Kummallisemmaksi asia kävi sen vuoksi, ettei venäläisillä näyttänyt olevan mitään kiirettä lähteä Suomen rajojen sisältä pois. Venäläiset miehittivät myös osan Kuusamon ja Suomussalmen pitäjistä, mutta lähtivät jo marraskuussa 1944 rajan taakse.
Sen sijaan Ivalon tuntumassa valvontajoukot oleilivat demarkaatiolinjan takana talven yli, ja lisäksi jostain syystä myös vuoden 1945, jolloin koko maailmansota oli jo päättynyt. Viimeiset venäläisjoukot poistuivat vasta 1946 tammikuussa.
Syy oleskelun venymiseen ei ole täysin selvillä, mutta ilmeisesti venäläiset halusivat varmistaa etujensa toteutumisen Petsamon Nikkeli-kaivoksen suhteen, ja samalla kiristää suomalaisia rauhan ehtojen toteutumisessa.
Kotipaikkoja käytiin katsomassa salaa
Venäläisten ajalta jäi vain vähän jälkiä maastoon. Kuitenkin Mukkavuopajan rantamilta löytyy yhä pesäkkeitten kuoppia ja juoksuhaudan tapaisia jäänteitä.
Ivalolaisen Jaakko Kemppaisen mukaan ne ovat kuitenkin kaikki saksalaisten rakentamia varmistavia puolustusasemia. Venäläiset olivat Mukkavuopajan rannalla vain juhannukseen 1945 saakka, ja siirsivät rajapuomin sen jälkeen Akujärvelle Akujoen sillankorvaan ja Ivalojokeen. Sinne oli edelleen pääsy kielletty.
Ivalon kylissä ei ollut jäänyt saksalaisilta polttamatta kuin vanha rukoushuone sekä metsän keskelle piiloon jäänyt Koppelon koulu.
Evakosta palanneilla oli kova tarve päästä tutkimaan miten lienee käynyt Akujärvellä ja Veskoniemessä. Sinne soudettiinkin pimeän turvin jokea pitkin, mutta muuta käyttökelpoista ei löytynyt kuin palaneita nauloja, joista niistäkin oli huutava puute. Akujärvellä käytiin metsiä pitkin.
Kemppainen kertoo käyneensä jo keväällä 1945 salaa katsomassa kotitaloaan Kyrön puolella. Siitä oli jäljellä vain kellari ja kannellinen kaivo. Venäläinen hiihtopartio hiihti ohitse, upseeri tarjosi tupakat, mutta ei alkanut kuulustelemaan.
Muutamat uteliaat jäivät kuitenkin venäläisten vartijoiden yllättämiksi. Heidät päästettiin palaamaan vartiolinjan turvallisemmalle puolelle kuulustelujen jälkeen. -Pääosin venäläiset olivat aika leppoisan oloisia, siinä ne puomilla seisoivat ja vahtivat, toteaa Kemppainen.
Vesa Luhta