Nellimin tien peruskorjaus alkoi tammikuussa 2018, parhaillaan uudella tieuralla tehdään kalliolouhintaa.
– Ensi kesänä on tietöiden kiivain vaihe. Kesällä 2019 ajetaan mursketta ja tie päällystetään asfaltilla tai asfalttibetonilla, Liikenneviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilä selvittää. Tien on määrä valmistua syksyllä 2019.
Nellimin tie eli maantie 969 on vielä sorapintainen, kuoppainen, mutkainen ja mäkinen. Syksyn ja kevään kelirikot muuttavat sen saviseksi ja liukkaaksi. Korjausta on odotettu monta vuosikymmentä ja vaatimuksia ovat vauhdittaneet useat ”karvalakkilähetystöt”.
Liikenneministeriö on myöntänyt Nellimin tien peruskorjaukseen ja päällystämiseen 10,4 miljoonaa euroa ja Inarin kunta 800 000 euroa, josta osa on käytetty tien suunnitteluun. Rahalla saadaan lähes 30 kilometriä uutta tietä Keväjärven ja Nellimin kylien välille.
– Rahat riittävät Nellimin kylälle saakka, siitä eteenpäin peruskorjaus on epävarmaa, Heikkilä kertoo. Suunnitelmat ovat kuitenkin valmiina Kessin tiehaaraan saakka, lähelle Virtaniemeä.
Jäämerentienä tunnettu maantie jatkui ennen sotia Virtaniemestä Petsamoon, Paatsjoen itärantaa seuraillen. Nykyään on kaivattu uutta tieyhteyttä Nellimistä Kessin kautta Norjan Kirkkoniemeen, Paatsjoen länsirantaa pitkin.

Kaitavaaraan suurin leikkaus
Nellimin tielle rakennetaan uutta tielinjaa kaikkiaan 24 kilometriä. Samalla tietä levennetään ja mäkiä tasoitetaan. Suorilla osuuksilla hyödynnetään nykyistä tieaukkoa tai sen viertä ja muualla mutkat oiotaan.
Nellimin tie kulkee jyrkkäpiirteisessä ja kivisessä maastossa ja tien linjauksessa tarvitaan paljon kalliolouhintaa. Tänä keväänä tehdään työmaan suurin kallioleikkaus Kaitavaarassa, myöhemmin vuorossa on muutama pienempi leikkaus.
– Maamassoja siirretään työmaalla yhteensä 400 000 – 500 000 kuutiota, tieurakasta vastaavan Graniittirakennus Kallio Oy:n työpäällikkö Jarkko Heiskanen kertoo. Yritys on aikaisemmin vastannut Lapissa nelostien uudistamisesta Rovaniemellä sekä Norvajärventien ylikulkusillan ja Ounasjoen Kaukosen sillan rakentamisesta.
– Ensi kesänä töitä tehdään koko tielinjan alueella mutta pyrimme aiheuttamaan mahdollisimman vähän häiriöitä, Heiskanen lupaa. Kiertoteitä on kuitenkin luvassa jonkin verran.
Työmaan miehitys oli vielä maaliskuun alussa melko pieni.
– Kevättä kohti vilkastuu ja töihin tulee myös paikallisia auto- ja konemiehiä, Heiskanen kertoo.
Nellimissä on noin 170 asukasta. Kylää sanotaan kolmen kulttuurin kohtauspaikaksi, sillä siellä asuu inarinsaamelaisia, kolttasaamelaisia ja suomalaisia.
Nellimin tie on ainoa kulkuyhteys Inarijärven itäpuolella lähellä Venäjän rajaa sijaitsevaan kylään. Tie palvelee muun muassa työmatka- ja matkailuliikennettä, lasten koulukuljetuksia ja kyläläisten kauppa- ja asiointimatkoja kuntakeskukseen Ivaloon.
HS