
Syyskesällä 1869, 150 vuotta sitten, Ivalojoen Saariporttikosken rannalta löytyi yli kaksi kiloa kultaa.
Kultaa oli etsitty Lapista jo aiemmin, mutta vasta tämä löytö käynnisti Ivalojoen kultaryntäyksen: seuraavana keväänä ja kesänä joelle matkusti hiihtäen, kävellen tai veneellä noin 500 miestä.
Ivalojoen kullan löytymisen juhlavuonna kullanhuuhdonnan MM-kilpailut palaavat takaisin Tankavaaraan. Suomen mestaruudesta kilpaillaan 2. – 3. 8. ja maailman parhaita huuhtojia etsitään sen jälkeen 5. – 10.8.

Kullanhuuhdonnan MM-kilpailut aloitettiin Tankavaarassa kesällä 1977, minkä jälkeen MM-arvosta on kisattu siellä 8 kertaa. Välivuosina MM-kisat ovat kiertäneet eri puolilla maailmaa.
– Kisojen aikana juhlistetaan Lapin kullan löytymistä ja siihen liittyen kutsu on lähetetty myös Tasavallan presidentin kansliaan, Tankavaaran Kultakylän isäntä Marko Touru kertoo. Presidentti Urho Kekkonen vieraili kultakisoissa 1977 ja muurasi samalla Kultamuseon uuden päärakennuksen, Härkäselän Kultalan, peruskiven.

Ensi kesänä Tankavaaran tanhuvilla nähdään ennenkokematon kultafestivaali.
Kuva: Marko Lauronen
Suunnitteilla on myös Veikkaus Oy:n järjestämä voittajaveto ainakin joidenkin sarjojen voittajista. Joka tapauksessa SM-kisojen naisten ja miesten sarjojen voittajat saavat matkaliput ensi vuoden MM-kisoihin, jotka järjestetään Tšekin tasavallassa.
Tankavaaran MM-kisoihin odotetaan yli 400 kilpailijaa 26:sta eri maasta, mm. Keski-Euroopasta, Australiasta ja Pohjois-Amerikasta.
SM- ja MM-kisojen aikana Tankavaarassa on runsaasti oheisohjelmaa: päiväretket Sodankylään ja Inarin kirkonkylään, retkiä lähistön kulta-alueille ja sotahistoriallisille kohteille ja käsityömarkkinat. Kisapäivinä lapsille on tarjolla ohjattua toimintaa niin, että vanhemmat voivat keskittyä kilpailemiseen. Iltaisin luvassa on monenlaista musiikkiohjelmaa. Piristystä tarjoavat Wanhan Waskoolimiehen lisäksi Ravintola Nugget ja kisa-alueen telttaravintola.
Tankavaaran kisojen ”mainoskasvoksi” on kiinnitetty näyttelijä Ville Haapasalo ja yhteistyökumppaneiden päivänä 7.8. Haapasalo, Sampo Kaulanen ja Juhana Helmenkalastaja isännöivät leikkimielistä joukkuesarjaa.

Kisa-alueelle on vapaa pääsy ja tänä vuonna asiakkaita palvelee myös myymäläauto.
Ilmoittautuminen Kullanhuuhdonnan SM- ja MM-kisoihin on jo avautunut osoitteessa www.tankavaaragold.fi. Kisajärjestelyissä on mukana mm. Lapin Kullankaivajain Liitto ry. ja Kultamuseo.
Helena Sahavirta