
WWF:n ilmastotapahtuma Earth Hour valloittaa tämän viikon lauantaina 30.maaliskuuta kello 20.30 jälleen koko Suomen. Valot sammuvat tunnetuista maamerkeistä, ja tapahtumia ilmaston puolesta järjestetään useissa kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen.
Lapin kunnissa monet yritykset ja toimijat ovat ilmoittautuneet mukaan WWF:n ilmastotapahtumaan Earth Houriin. Muoniossa Pallastunturin hiihtokeskuksen ja hotellin valot sammuvat ilmaston puolesta.
Ihmiset ovat aiempina vuosina muun muassa retkeilleet tähtitaivaan alla ja kuunnelleet akustista musiikkia kynttilänvalossa.
Valot sammuvat myös esimerkiksi Rovaniemellä Hotel Santa Claussissa ja Sallassa SnowLounge Sallassa, jossa tuntia vietetään kynttilänvalossa.
Earth Hourin tunnetuin teko on sammuttaa turhat valot tunniksi, mikä on symbolinen ele ilmaston puolesta. Tapahtuman antama valomerkki ilmaston puolesta korostaa kiirettä pikaisille ilmastopäätöksille. Huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden häviämisestä yhdistää miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. Viime vuonna Earth Houriin osallistui 188 maata tai maantieteellistä aluetta.

”Päättäjien on nyt kuultava maailmanlaajuinen vaatimus ilmaston ja luonnon puolustamiseksi. Heillä on oltava selkärankaa tehdä pikaiset ja riittävät päätökset ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.
Suomessa Earth Hour kiinnittää erityisesti huomiota ruuan lmastovaikutuksiin. Monet koulut ja ravintolat tarjoavat ilmastoystävällisiä aterioita Earth Hour -viikolla ja -lauantaina.
Esimerkiksi Kolarissa Aurora Estata suunnittelee eettisen kasvismenun Earth Hour -viikon kunniaksi. Rovaniemellä muun muassa Rossossa ja Amarillossa syödään kynttilänvalossa.
”On ilahduttavaa, kuinka monet kunnat, koulut, ravintolat ja muut toimijat osallistuvat jälleen Earth Houriin ilmaston puolesta. Oma tapahtuma kannattaakin lisätä Earth Hourin tapahtumakartalle ilmaiseksi, jotta ihmiset löytävät kotikuntansa tai -kaupunkinsa tapahtumat helposti”, sanoo WWF:n viestintäasiantuntija Minttu-Maaria Partanen.
Lisätiedot
Earth Hour lyhyesti
WWF:n Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Vuonna 2008 tapahtuma laajeni maailmanlaajuiseksi.
Vuonna 2018 mukana oli yhteensä ennätykselliset 188 maata ja maantieteellistä aluetta sekä miljoonia yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä.
Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Vuonna 2018 noin 1,5 miljoonaa suomalaista osallistui Earth Houriin (Kantar TNS).
Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Viime vuonna valot sammuivat maailmanlaajuisesti lähes 18 000 tunnetusta maamerkistä.
WWF:n Earth Hour ei ole sähkön- eikä energiansäästötempaus, vaan tapahtuman tarkoitus on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään ja viestiä päättäjille, että ilmastonmuutos edellyttää ripeitä toimia.
WWF:n Earth Houria vietetään tänä vuonna lauantaina 30.3.2019 kello 20.30–21.30.