Alussa oli reppu, bussi ja Jenni. Repussa olivat mukana kuljetettavat siivoustarvikkeet, bussi kuljetti paikasta toiseen, ja reppuselkäinen Jenni jatkoi pysäkiltä jalkaisin siivoamaan ihmisten koteja.
Jenni Parpala, vajaan vuoden ikäisen lapsen äiti ja opiskelija, testasi yrittäjäntaitojaan. Tämä oli osa merkonomin koulutusta ja sopi hyvin Jennille, joka oli aloittanut työnteon jo kolmetoistavuotiaana.

– Halusin tuoda oman osuuteni perheeni talouteen, hän sanoo.
Takana oli aktiivinen kouluaika. Saariselkäläinen Jenna oli Inarin nuorisovaltuuston puheenjohtaja, joka edusti ikätovereitaan muun muassa Inarin kunnan sivistyslautakunnassa. Opinnot jatkuivat Oulussa.
– Jennistä tuli Ammattikoululaisten liiton puheenjohtaja.
Perheen muutettua Vaasaan hän suoritti loppuun merkonomin tutkinnon – ja löysi oman työnsä.
-Ajattelin, että yrityksen perustaminen vaatii jotain suurta ja erikoista, mutta helpostikin asiat voi tehdä. Kun tekee oikeita asioita.
-Kuljin reppuni kanssa talosta taloon. Aika pian alv.-raja tuli vastaan, ja perustin toiminimen. Syntyi Kiffel, pieni yritys, joka keskittyi auttamaan kotien siivouksessa.
– Avioeroista on tehty tutkimuksia, ja lähes puolta eroista edelsivät riidat nimenomaan kotitöistä, esimerkiksi siivouksesta. Alusta alkaen Kiffel profiloitui auttamaan perheitä, jotta niillä olisi helpompi selviytyä arjessa. Yrityksen slogan onkin ” Puolittaa perheesi riidat”, siivoamme myös yrityksiä.
Kiffel toimi aluksi kolmisen vuotta vain Vaasan alueella, tämän vuoden ruskasesongin aikana laajennettiin Saariselälle, jossa kokeneet Teija Parpala ja Terhi Aarnipuro huolehtivat lomahuoneistojen siivouksesta. Nyt yrityksellä on 12 työntekijää.
Siivous mobiiliaikaan
Lomahuoneistot toivat Jennille ja Kiffelille uudenlaisia haasteita. Niiden omistajat asuvat usein aivan toisella puolella Suomea, ja saattaa mennä pitkiäkin aikoja, etteivät he näe kiinteistöjään. Kuitenkin niiden käyttäjät arvioivat julkisestikin niiden kuntoa ja siisteyttä.
Miettiessään, miten työntekijät ja omistajat saisivat puolin ja toisin ajan tasalla olevaa tietoa, Jenni alkoi kehitellä erityistä mobiilisovellutusta. Sen avulla siivoojat voivat antaa omistajille tietoa esimerkiksi rikkoontuneista tavaroista, repsahtamaan päässeistä ovista ja muista kohteen houkuttavuuteen vaikuttavista asioista. Samalla pystytään arvioimaan myös siivoojien työtä.
– Sovellus on nyt käytössä ja se toimii hyvin. Siinä on EU-direktiivien mukainen SSL-suojaus, joten tietoja voidaan vaihtaa turvallisesti, vakuuttaa Jenni Parpala.
Hän aikoo jatkaa toimintansa laajentamista vastaisuudessakin:
– Kuitenkin korkeintaan viisi paikkakuntaa ja kaksikymmentä työntekijää per kaupunki. Sillä tavalla pystyy vielä pitämään langat käsissä ja turvaamaan korkeatasoisen laadun työssä. Muitakin suunnitelmia on. Kiffelin alkuperäinen ja vieläkin pääasiallinen tavoite on kotien siivoaminen, perheiden auttaminen.
Jenni suunnittelee parhaillaan peliä, joka saisi lapset innostumaan siivouksesta uudella tavalla ja helpottamaan siten vanhempiensa elämää.
Eikä hän sulje pois mahdollisuutta kansainvälisistä markkinoistakaan:
-Kiffel voi toimia kaikkialla, missä miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja missä myös kotityöt jaetaan. Samoin Kiffelin puitteissa kehiteltävät uudet sovellutukset ovat sellaisia, että ne toimivat missä vain, sanoo Jenni Parpala, 25 vuotta, 2014 perustetun yrityksen, Kiffelin, toimitusjohtaja.
Ritva Savela