
Kanoottimatka näyttää joskus rannalta katsottuna aika hurjalta. Tuntuu uskaliaalta lähteä kapeassa, huteralta näyttävässä vehkeessä vesille, kivien sekaan, tyrskyjen heiteltäväksi.
Monien mielestä se on hullujen hommaa. Vaarallista semmoista.
-Ei siitä kannata kuitenkaan turhaa pelotella, sanoo Juha Kauppinen, valokuvaaja, kanoottiharrastaja.
-Totta kai pitää antaa selvät ohjeet siitä, mihin kannattaa lähteä, ja yrittää neuvoa, mitä kannattaa pukea päälle, jotta matkanteko on mukavaa.
Juha Kauppinen muistuttaa, että kanootissa kastuu aina. Niinpä esimerkiksi vaelluskenkiä tai edes kumisaappaita ei kannattaisi jalkaan laittaa:
-Ne kuivuvat hitaasti.
Juha suositteleekin tyytymistä jonkin sortin muovisiin, crocksi-tyyppisiin jalkineisiin. Esimerkiksi.
-Ja tietenkin normaalit suojavarusteet, liivit ja semmoiset pitää olla.
Koskisilla reiteillä on hyvä pitää mukana paria pitkähköä narua, joiden avulla kanootin voi vetää kanoottia rannalta pahimpien matalikkojen tai koskipaikkojen ohi.
Kannattaa jo heti suunnitteluvaiheessa muistaa, että kanoottiretki joella on aina yksisuuntainen – vastavirtaan sillä ei takaisin lähtöpaikkaan virtaavassa vedessä tulla.
Se tarkoittaa käytännössä kahta autoa, toinen lähtöpaikalle, toinen määränpäähän. Ellei sitten luota siihen, että tarpeeksi kärsivällinen ystävä jaksaa odotella, koska matkaaja mahdollisesti on perillä. Kännyköiden kuuluvuus kun ei aina ole taattu, joten ei voi luottaa siihen, että noudon voi tilata kuin taksin perille päästyä.

Vaihtelevia ja monipuolisia reittejä
Vesireiteistä Ivalon Matin retkeilyreitti soveltuu parhaiten juuri kanootilla kuljettavaksi. Se ei ole erityisen vaikea, joten aika kokematonkin kulkija tulee siellä toimeen.
Kannattaa kuitenkin ottaa selvää etukäteen, mikä veden korkeus on, ennen kuin matkalle lähtee.
Siitä saa tietoa ympäristö.fi:n sivuilta, jolta löytyy ajanmukaista tietoa asiasta.
Ivalojoen veden pinta saattaa nimittäin vaihdella paljonkin sateiden vaikutuksesta. Erityisesti matalan veden aikana kannattaa olla varovainen; kivien kanssa ”kolaroiminen” kuuluu silloin melkeinpä pakollisiin kuvioihin. Joen kivet ovat kuitenkin yleensä pyöreähköjä ja levän peitossa, joten ainakaan muovikanootti ei niihin yleensä tartu.
On syytä myös muistaa, että Ivalon Matin reitin varrella ei ole palveluita, joten jos jotakin unohtuu matkasta, sitä ei pysty reitin varrelta hankkimaan.
Reitti on pitkä, joten mukaan täytyy varata riittävästi vedenpitävää vaatetta, teltta ja tietysti tarpeeksi ruokatarvikkeita keittovälineineen.
Lyhyemmistä reiteistä Luttojoki virtaa on aivan Saariselän tuntumassa. Se on kapea, maisemiltaan monipuolinen ja verrattain helppo kuljettava.
Luttojoen hyviin puoliin kuuluu myös, että sen voi laskea eripituisina, verrattain lyhyinäkin pätkinä ilman, että joki menettää kiinnostavuutensa.
Nellimin vesiretkeilyreitti on hyvä päiväretken kohde, jonka tuntumassa voi päästä aistimaan vanhaa tukkilaisromantiikkaa katsellessa jäänteitä vanhoista puutavaran uiton rakenteista, muun muassa uittorännistä, jollainen on myös entisöity alueella.
Lemmenjoen suunnasta kanoottireittiään etsivän kannattaa tutustua Vaskojokeen, jota pidetään jokseenkin helppokulkuisena, ja jonne on helppo päästä. Aikaa se vaatii, kärsivällisyyttä ja kuntoakin.
Samalla suunnalla sijaitseva Kettujoki on niin ikään mielenkiintoinen kanootilla kulkijalle.

Inarin kirkonkylä – kaikkea kaikille
Hänelle, joka haluaa tutustua luontoon monipuolisesti, haluaa kulkea hyvin merkattuja vaellusreittejä pitkin, nauttia levosta korkeatasoisilla taukopaikoilla ja vaikkapa tutustua kanootilla laskemisen hienouteen tai kiivetä tunturin huipulle tarjoutuu Saariselän alueen lisäksi kaikkeen tähän mahdollisuus Inarin kirkonkylän lähimaastossa, joka tarjoaa vielä Inarijärven risteilyineen ikään kuin ylimääräisenä bonuksena.
Kanoottimatkalaisen koetinkivi on Juutuanjoki, joka on pääosin helposti kuljettavissa, mutta joka tarjoaa myös mitä melkoisia haasteita koskineen.
Vähän kokemattomamman kanotistin kannattaakin sovinnolla varautua kiertämään kinkkisimmät paikat, ja vetää kanootti narujen avulla pahimmat koskipaikat rannalta.
Varusteita vuokralle – tietoa avuksi
Omia välineitä ei tarvitse välttämättä lähteä Inariin kuljettamaan. Alueella on useita yrityksiä, joilta voi vuokrata kaiken tarpeellisen vesiliikuntaan tarvittavan.
Joista kiinnostunut voi myös testata virta- ja koskikestävyytensä lähtemällä ensin ammattilaisen kanssa esimerkiksi Ivalojoelle kumilautalla, jolloin voi toisaalta tutustua jokeen, toisaalta kokea, miltä kylmä vesi kosken tyrskyissä kasvoilla tuntuu.
Tarkempaa tietoa esimerkiksi kanoottireiteistä löytyy osoitteesta luontoon.fi, joka kertoo myös ympäröivän alueen luonnosta ja historiasta.
Niin ikään Metsähallituksen infopisteistä Saariselällä, Ivalossa ja Inarin Siidassa on luotettavaa tietoa saatavilla.
Ritva Savela
Kuvat: Juha Kauppinen
Lähteet: Luontoon.fi ja Juha Kauppinen