
Saariselän keskustassa, aivan kuukkelin vieressä sijaitseva Arctic Asia täytti muutama vuosi sitten monen matkustavaisen – ja paikallisenkin – toiveen tuodessaan pitkän odotuksen jälkeen aasialaiset maut mukaan hyvästä ruoastaan tunnettuun tunturikeskukseen.
Jokin aika sitten ravintola muutti nykyiseen paikkaansa, ja on kerännyt ilahduttavasti niin kotimaisia kuin muualtakin maailmalta tulleita matkailijoita asiakkaikseen.
Ruokalista on tuttua ja turvallista itämaista, mutta mukana on myös idän ja lännen kohtaamisia: lehtipihviä ja poroa niille, jotka eivät välttämättä hapanimelästä kastikkeesta nauti.

jasmiiniriisin kera

aasialaiseen ruokapöytään. Toki myös länsimaisia työkaluja on ravintolan
pöydässä saatavana. Ruoan voi syödä haluamillaan välineillä.
Tällä hetkellä keittiömestarina on malesialainen Sunny De Costa, jolla on jo aiempaa kokemusta suomalaisille tehtävästä aasialaisesta ruoasta.
En ole välttämättä mitenkään ihastunut broileriin, mutta Arctic Asian Raapea kananpoika hapanimelä kastikkeella ja jasmiiniriisin kera oli todella hyvää.
Se oli nimensä mukaisesti rapeaa, uppopaistettu kana oli säilynyt pehmeänä, kastikkeessa oli sopivasti makua ilman, että se olisi vienyt turhalla tulisuudella makuaistin.
Suositellaan sydämellisesti!
Arctic Asia tarjoaa joka päivä myös lounasbuffeen, josta on mahdollisuus valita joko suomalaiseen tai aasialaiseen perusmakuun sopivan annoksen.
Tai sekä että.
Ruska aikana buffet on tarjolla 11-18, ja ravintola on auki iltayhdeksään.
Arctic Asian Soile Viitanen kertoo, että he ovat yhdessä asiantuntijoiden kanssa parhaansa mukaan lähteneet siitä, että uskaltavat hyvällä omatunnolla kertoa aidoista aasialaisista mauista.
Varsinaisen ravintolasalin lisäksi ravintolalla on ulkopuolella kota, johon mahtuu parikymmentäö henkilöä ja joka on tarvittaessa ryhmien käytössä kaikin palveluin.
Ritva Savela
Kuvat: PasiR