– Latuja ajetaan päivittäin tarpeen mukaan, keli ratkaisee. Hyvällä säällä latuja päästään ajamaan jo illalla, mutta muulloin vasta aamulla, kertoo Olli Vasala latuhuollosta vastaavasta Saariselän Latu ja Huolto -yhtiöstä.
Saariselällä on yhteensä 200 kilometriä latuja, joista 34 valaistuja. Latuverkostosta löytyy reittejä sekä perinteisen että luisteluhiihdon harrastajille ja kunto-, kilpa- ja virkistyshiihtäjille.
– Pyrimme siihen, että huoltokoneet ovat poissa laduilta aamukymmenen nurkilla, kun hiihtäjiä alkaa olla liikkeellä enemmän, Vasala kertoo ja selittää, että vähemmän hiihtäneillä ihmisillä voi olla vaikeuksia väistää latukonetta varsinkin umpihankeen. Mitään ei ole kuitenkaan koskaan onneksi sattunut.
Jos koko päivän tulee lunta, ajetaan latu Saariselältä Laanilan kautta Kiilopäälle myös päivällä, sillä reitti on kahden latukoneen levyinen ja siksi hiihtäjien on helppo väistää konetta.
Saariselän suosituin latu on Saariselkä-Laanila, jolla on eniten kulkijoita. Suosittuja ovat myös Rumakurulle vievät ladut. Keväällä hiihtäjät jakaantuvat tasaisemmin alueelle, kun kaikki ladut ovat auki.

Huollolle hankalimpia ovat avotunturissa kulkevat ladut. Varsinkin keskitalvella voi olla niin tuulista, että ladut menevät nopeasti umpeen ja vaativat tiheää ylläpitoa, kun kevyt pakkaslumi liikkuu helposti latujen päälle. Kulmakurulle ja Rautulammille vievät luontoladut avataan vasta viikolla 7 ja ne huolletaan moottorikelkoilla. Nämä ladut ovat huollolle vaativimpia eikä niitä pidetä huonolla kelillä lainkaan auki.
– Pyrimme siihen, etteivät ihmiset lähtisi huonolla säällä. tunturiin, missä oma latujälki voi mennä hetkessä peittoon ja uupuminen tai eksyminen voi olla vaarana, Vasala tähdentää.
Saariselän Huolto-osuuskunnan antamasta latuhuoltourakasta vastaavalla Saariselän Latu ja Huolto -yhtiöllä on latuhuollossa 4 työntekijää, tiimiä vahvistetaan keväämmällä ehkä vielä yhdellä latuhuoltajalla. Kolmesta latukoneesta kaksi on viimeistä huutoa olevia uusia koneita. Lisänä on kaksi moottorikelkkaa.
– Latuhuolto päivystää 24/7 ja siksi myös työajat vaihtelevat, kertoo Saariselän latuja jo vuodesta 1987 huoltanut Vasala.
Ajantasainen latukartta löytyy osoitteesta www.infogis.fi/saariselka/.
Helena Sahavirta