Maamme talvehtivat lintulajit ovat pääosin kohtalaisen isokokoisia. Poikkeuksen tuovat tiaiset, joita Inarin Lapin metsäerämaista ja kyliltä löytyy neljä eri lajia; keltavatsaiset tali- ja sinitiainen sekä metsiin paremmin sopeutuneet hömö- ja lapintiainen. Etelässä yleiset kuusi- ja töyhtötiainen voivat esiintyä Inarissa vain satunnaisina ja harvinaisina vaeltajina.
Lapintiaisen taistelu olemassaolosta
Tiaiset ovat mestarillisia selviytyjiä talven pakkasissa. Vanhojen metsien laji, lapintiainen, voi laskea ruumiinlämpönsä lähes horrostilaan kylminä talviöinä yölepopaikassaan. Lapintiainen on englanninkielisen nimensä (Siberian Tit) mukaisesti taigametsien laji. Se ei isompien kylien ruokintapaikoille eksy. Sen sijaan toinen metsälajimme, hömötiainen, löytyy useimmilta kylien keskusta-alueidenkin ruokinnolta pähkinärouheen ja auringonkukan siemenien perään kuuluttamassa.
Maamme tiaisista lapintiainen on kärsinyt selvästi eniten metsien hakkuista, ja on ilmeistä, että siitä tulee myös lämpenevän ilmaston uhri. Jo nyt on näkyvissä, miten talitiainen on levinnyt Inarissakin metsäalueille. Agressiivisena lajina se on ajanut lapintiaisen pois monilta entisiltä pesimäpaikoiltaan. Asiassa ei auta edes pönttöjen lisääminen metsissä – niihin useimmiten pesii kirjosieppo, vaikka onkin verrattain myöhäinen muuttolintu.
Lapintiainen on tyypillinen ravinnon varastoija. Se ei välttämättä muista kätkemiään ravintopaloja, mutta hömötiaisen tapaan se tekee reviirilleen niin valtavasti kätköjä, että se ei yksinkertaisesti voi olla löytämättä niitä.
Sinitiainen ilmastonmuutoksen airuena
Sinitiainen on yleistynyt merkittävästi Inarin kylissä 1980-luvulta alkaen. Ajoitus liittyy Lapin ilmaston hitaaseen mutta vääjäämättömään lämpenemiseen. Ihmisasuntojen lähellä lintujen ruokintapaikkojen ansiosta se on selviytynyt talvista hämmästyttävän hyvin. Ivalossa ja Inarin kirkonkylässä se on jo verrattain yleinen, mutta sitä tavataan nykyään pohjoisempanakin Utsjoella sekä Näätämössä.
Sinitiainen on samalla yllättävän hyvä puolustautumaan isomman talitiaisen hyökkäyksiltä lintulautojen ahtaudessa. Sinitiaiset menestyvät talitiaisen kanssa samoilla reviireillä ilmeisesti siksi, että tiaiskoiraat puolustavat reviiriään saman lajin toisilta koirailta, mutta eivät vieraslajien. Sinitiainen on yllättäen tehokkaampi ravinnonhankkija, ja onnistuu tuottamaan enemmän poikasia. Talven kylmyydessä sille tulee tosin takaisinmaksun aika – se ei selviä kylmästä talvesta niin kuin talitiaiset. Mutta lajeille riittää, että samalla alueella on seuraavanakin keväänä yhtä monta aikuista paria jatkamassa sukua, muutoin tasapaino järkkyy.
Laulun evoluutio
Vanhempi sukupolvi on tottunut muistamaan lapsuutensa helmikuiden helkynnän, talitiaisten titityy-laulun. Nykyään tätä teemaa kuulee enää harvoin. Paljon yleisempiä lauluja ovat iskevämmät TI-tyy-äänet, joiden menestyksen taustalle on arvioitu ihmisen toimien aiheuttaman metelin lisääntyminen. Iskevämpää laulua laulava koiras menestyy paremmin, sillä naaras kuulee sen herkemmin.
Lintumiesten nyrkkisääntönä on nykyään, että mikäli kuulee talvella täysin tuntematonta helkkyvää säelaulua, voi syypääksi epäillä vain talitiaista. Sen on todettu jopa matkivan sinitiaista. Laulu kehittynee ilmiselvän evolutiivisesti – paras, kuuluvin ja erikoisin laulaja pääsee helpommin jatkamaan sukua.
Talitiaiskoiraiden aivojen on todettu suurenevan keväisinä lauluaikoina, ja naaraiden kuuloaistin vastaavasti kehittyvän samaan aikaan väliaikaisesti.
Taistelu ravinnosta
Tiaisten menestyminen korreloi ravinnon määrää, niin poikas- kuin talvehtimisaikaan. Poikasten pesäaika on vain noin 17-21 vuorokautta hiukan lajista riippuen. Tuona aikana vanhemmat tuovat poikasilleen jopa 500 toukkaa päivässä, yksi kerrallaan. Verrannollisessa tilanteessa ihmisen pitäisi kantaa joka päivä kotiin noin sata kiloa ruokaa, yksi ruoka-annos kerrallaan. Saattaisi jäädä tekemättä!
Viime alkukesän kylmyys vaikutti monien lajien pesintään tuhoisasti maakotkista pikkulintuihin asti. Tiaiset näyttävät talvilintulaskentojen perusteella kuitenkin selvinneen yllättävän hyvin tähän talveen.
Keväiset hanget ovat niin umpista kuin latujakin sivakoiville mainiota aikaa seurata ja kuunnella tiaisten toimia. Lapintiaiset ovat muutamien kämppien pihoilla kesyyntyneet kuukkelien tavoin syömään jopa kädestä. Pähkinöitä kannattaakin pitää mukanaan.
Teksti:Vesa Luhta
Kuvat: Anja Akujärvi