
Pienikokoinen, vaalea tyttö seisoo kitaransa kanssa salin nurkassa. Mutta kun hän alkaa laulaa, kantaa ääni kauas ja pöytäseurueet heräävät kuuntelemaan.
Ivalolainen Henna Karppinen, 29, on harvinaisuus: nainen ja trubaduuri, joka esittää muun muassa Saariselän pubeissa ja ravintoloissa tunnettujen kappaleiden lisäksi myös omaa musiikkiaan.
Henna varttui musiikin keskellä: lapsuudenkodissa soivat Hurriganesin levyt ja radion musiikkiohjelmat, ukki Aleksanteri Karppinen soitti haitaria ja huuliharppua ja lauloi, isä Hannu Karppinen soitti rumpuja Evergreens -tanssiorkesterissa. Sen treenikämpällä lauleskeli usein myös Henna – vaikka J. Karjalaisen Kolmea cowboyta. Yläasteen musiikkitunneilla tyttö opetteli laulun lisäksi kitaran, rumpujen ja basson soittoa.
– Tärkeimpiä esikuvia olivat kannustava musiikinopettaja ja isän bändi, hän kiittää. Ensimmäisen keikkansa hän lauloikin isänsä bändin solistina paikallisessa Ravintola Kultahipussa, viidentoista ikäisenä.
Ensi esiintymisestä on neljätoista vuotta ja siinä aikana Henna Karppinen on ehtinyt pyörähtää Oulussa ja suorittaa siellä kolme matkailuun, liikuntaan ja hierontaan liittyvää ammattitutkintoa. Runsas vuosi sitten hän palasi Lappiin ja asuu nyt Ivalossa isovanhempiensa vanhassa kotitalossa.
– Täällä on leppoisampi elämänrytmi ja tilaa ajatella. Oulussa tie luontoon piti aina etsiä, täällä se on oven takana, Karppinen vertailee ja kertoo ympäristön vaikuttavan todella paljon luovuuteen. Oma musiikki tulee impulsiivisesti ja hän uskoo juuri rauhallisen ympäristön tarjoavan sille otollisen pohjan.

Henna Karppisen oma musiikki syntyy eletystä elämästä, omasta tai toisten tarinoista. Nyt hän työstää kymmenkuntaa kappaletta, jotka aikoo julkaista jossakin netin suoratoistopalveluista, mm. Spotifyssä. Albumilla on jo nimi: Ei ole päiväkirjoja, on vain lauluja. Jo nyt Facebookissa on neljä kappaletta osoitteessa HennaKmusic.
– Ehkä aloitan albumin kokoamisen tänä keväänä. Mutta se on luovaa työtä eikä minulla ole aikaraamia, hän naurahtaa.
Tänä keväänä Henna Karppinen esiintyy tiistaisin ja torstaisin kello 20.30 alkaen Saariselällä Lapland Hotels Riekonlinnan Takkabaarissa. Tyttöä ja kitaraa kuullaan siellä aina maaliskuun 7. päivään asti.
– Odotan sitä innolla, sillä näen samalla itsestänikin uutta puolta, kun kohderyhmä on erilainen kuin ennen – vaikka olen kyllä soittanut paljonkin kansainvälisille asiakkaille.
Henna Karppisen ohjelmistossa on paljon isoja hittejä rockista ikivihreisiin, joiden väliin hän voi sijoitella vaikka Eppuja ja Juicea – tai omia laulujaan. Se on toiminut hyvin yksityistilaisuuksissa, pikkujouluissa, pubeissa ja ravintoloissa.
– Toivottavasti intohimo musiikkiin näkyy soitossani. Musiikki on minulle harrastus mutta kun esiinnyn, se on minulle tärkeää työtä, muusikko painottaa.
Nuori nainen, kitara ja laaja ohjelmisto pubin nurkassa ollut monelle kuulijalle yllätys ja usein esiintyjän kanssa tullaan juttelemaan. Tänä keväänä hänet voi nähdä myös television YLE Teema & Fem -kanavalla, sillä hän säesti syyskesällä Krista Siegfridsiä ja Lotta Enbergiä Rahajärven laavulla kuvatussa musiikkiohjelmassa.
Helena Sahavirta
Kuvat: HelenaS ja Hennan albumi

Lisää tietoa: www.laplandlife.net
ja HennaKmusic.