Saariselän revontulikylä tarjoaa talvimatkailijalle upean mahdollisuuden tarkkailla öisiä revontulia kodista, joiden lämmitetyistä ikkunoista voi katsella taivaalla tapahtuvaa värien tanssia lämpimässä vuoteessa lekotellen.

Revontulikotia on alueella kaikkiaan 80.
Pelkästään öisiin aktiviteetteihin ei tietenkään rajoituta, vaan asiakkaille on tarjolla monenlaisia ohjelmapalveluja, joihin osallistujat vaatetetaan sään mukaan, opastetaan ja muonitetaan esimerkiksi retkien aikana alusta loppuun asti turvallisesti ja ammattitaidolla.
Herkuttelua
lumiravintolassa
Marraskuun puolessa välissä vietettiin alueen ravintolan laajennuksen avajaisia.
Northern Light Villagen Markku Inkilä kertoo, että laajennuksen jälkeen ravintolan paikkaluku on 220, joten periaatteessa kenenkään alueella asuvan ei tarvitse lähteä muualle nauttimaan lappilaisista herkuista – tai vaikkapa pizzasta niin halutessaan – majoitusalueen ulkopuolelle.
Joulukuussa avautunut jääravintola, lumesta rakennettu tunnelmallinen illanviettopaikka saa tänä vuonna teemansa Lapin kullasta, kultaryntäyksestä, joka alkoi 150 vuotta sitten.
Lapissa kullankaivu ei ole tänä päivänäkään entistä historiaa, vaan elävä elinkeino ja harrastus sekä Ivalojoen varrella että Lemmenjoen tunturimaastossa.



Valoisat kesäyöt,
viileät vaellukset
Lapin kesä on usein etelämaalaisille ihmeiden ihme.
Aurinko, joka ei laske, päivät joiden suhteellinen viileys mahdollistaa vaellukset, puhdas ilma ja outojen vesi, jota voi juoda vaikka keittämättä; kaikki asioita, joita ei juuri muualta enää löydä.
Markku Inkilä kertoo tehneensä vuoden verran systemaattisesti töitä esimerkiksi eri puolilla maailmaa työskentelevien matkanjärjestäjien kanssa ja kehittäneensä heidän toiveittensa perusteella parikymmentä eri ohjelmapalvelua, jotka pyörähtävät käyntiin kesällä.
Yhtenä teemana on jo mainittu kullankaivu, aika itsestäänselvyytenä Inarijärveen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tutustuminen, ruokamatkat, talvisia kelkkasafareita korvaavat vesijettiretket ja viimeisimpänä mukaan tulleet matkat Norjaan, jossa seurataan kumiveneistä, miten sukeltajat hakevat kuningasrapuja merestä.
Markku Inkilän mukaan Lapin kesässä on vielä määrätön määrä taikaa, jota kaivataan.
-Meillä on toki jo nyt paljon kesämatkalaisia, mutta aivan liian vähän hyvätasoisia ohjelmapalveluita heille, jotka ovat valmiita niistä myös maksamaan.
-Tätä epäsuhtaa pyrimme Midnight Sun Village-brändin puitteissa korjaamaan.
Ritva Savela
Kuvat: PasiR
Aluekuva: NLV